Mitä tehdä tarpeettomille tekstiileille?

Nextiili lajittelee tekstiilit käyttömahdollisuuksien mukaan


Tekstiilit ovat kulutustavaraa, jotka kestävät aikansa. Ekologisesta näkökulmasta on erittäin tärkeää pyrkiä hankkimaan vain kestäviä ja omaan käyttöön sopivia vaatteita ja muita tekstiilejä, kuluttaa kohtuullisesti ja korjauttaa korjattavissa olevat. Massatuotemaailmassamme koteihin tapaa kuitenkin kertyä myös hyväkuntoisia, mutta tarpeettomia tekstiilejä. Kaikkia kodin käytöstä poistettuja tekstiilejä kutsutaan poistotekstiileiksi.


Suuri osa kotitalouksien poistotekstiileistä on käytettävissä uudelleen joko sellaisenaan tai osittain. Hyväkuntoisille poistotekstiileille voi etsiä jatkokäyttöä tarjoamalla niitä tutuille tai tuntemattomille, ilmaiseksi tai pienestä maksusta. Näin uusi käyttö voi löytyä tehokkaimmin. Jos uuden käyttäjän etsimiseen ei riitä aikaa tai energiaa, tekstiilit voi toimittaa järjestäytyneeseen keräykseen (esimerkiksi vähävaraisille vaatteita kerääville, kierrätyskeskukseen tai muuhun tekstiilikeräykseen), jossa niille pyritään etsimään mahdollisimman hyviä käyttökohteita.

Uudelleenkäyttöön sopivia vaatteita
Uudelleenkäyttöön sopivia vaatteita saa hankittua edullisesti tai ilmaiseksi. Uudelleenkäyttö on poistotekstiilien ekologisin jatkokäyttö.

Nextiili ottaa vastaan sekä hyvä- että huonokuntoista tekstiiliä (ks. tarkemmin: https://www.nextiili.fi/lahjoitukset). Nextiilin lajittelussa tekstiilille määritetään arvo, jonka mukaan se ohjataan järkevimpään käyttöön. Nextiilin kautta mahdollisuudet tekstiilien uudelleenkäyttöön ovat laajat yhteistyökumppanien, erilliskeräysten, lahjoituskohteiden, vintagen ja muun massasta erottuvien myynnin, käsityötarvikemyynnin sekä pikkuvikaistenkin hyödyntämisen ansiosta. Tekstiilin kunnon lisäksi lajitteluun vaikuttaa käytännössä tuotteiden kysyntä, laadukkuus ja elinkaari. Lajittelussa otetaan huomioon myös pyrkimys käyttää materiaali paikallisesti välttäen isoja kuljetustarpeita.


Lajittelun yleisperiaatteena on jätehuollon ns. etusijajärjestys. Sen pohjalta poistotekstiili pyritään ensisijaisesti saamaan uudelleenkäyttöön. Ellei uudelleenkäyttö ole mahdollista, poistotekstiili tulee hyödyntää ensisijaisesti kierrättämällä tekstiilimateriaali uusien tuotteiden raaka-aineeksi, ja toissijaisesti polttamalla sekajätteenä energiaksi. Etusijajärjestyksestä poiketaan vain silloin, jos jokin muu vaihtoehto on ympäristön kannalta järkevämpi.


Tekstiilin kunto määrää lajittelua

Uudelleenkäyttö on ekologisin hyödyntämistapa, mutta kaikelle ei löydy uutta käyttöä. Seuraavaksi suositelluin hyödyntäminen on materiaalin kierrätys.


Kodin loppuunkäytettyjä vaatteita ja muita tekstiilejä voi nyt toimittaa keräykseen, josta ollaan kasvattamassa maanlaajuista poistotekstiilien kierrätystä. Nextiili toimii yhtenä Etelä-Suomessa käynnistetyn poistotekstiilin kierrätyspilotin kerääjänä ja lajittelijana. Tarpeettomat tekstiilit voi siis tuoda Nextiiliin, jossa me tarkastamme ja ohjaamme ne eteenpäin uudelleenkäyttöön tai kierrätettäviksi. Kuluneisuus, rikkinäisyys tai kestotahrat eivät haittaa, kunhan tuotteet ovat pestyjä ja kuivia.

Puhdas ja kuiva poistotekstiili sopii kierrätyspilottiin. Reiät tai pesussa pysyvät kestotahrat eivät haittaa.
Puhdas ja kuiva poistotekstiili sopii kierrätyspilottiin. Reiät tai pesussa pysyvät kestotahrat eivät haittaa.

Jätelaitosten vuoden 2021 alussa käynnistämä poistotekstiilin kierrätyspilotti kierrättää tekstiilimateriaalit mekaanisen käsittelyn kautta. Jotta poistotekstiili voidaan kierrättää kuiduttamalla uusien tuotteiden materiaaliksi, on materiaalin oltava kierrätysprosessiin sopivaa. Lajittelussa ollaankin tarkkana. Seuraavassa on tärkeimpiä vaatimuksia, jotka ovat helposti ymmärrettävissä.


Kaiken uudelleenkäyttöön tai kierrätykseen kerättävän tekstiilin on oltava kuivaa, puhdasta (pyykinpesukoneella pestyn tasoista) ja hajutonta – muunlaista on yleensäkin turhaa kuljettaa muualle kuin omaan sekajätteeseen. Tekstiiliä ei myöskään kannata säilyttää pitkiä aikoja ennen lahjoittamista kylmissä tai kosteissa tiloissa, sillä se lisää tekstiilin pilaantumisriskiä.


Tuotteen kuluneisuus tai rikkinäisyys ohjaa sen varmemmin poistotekstiilin kierrätyspilottiin kuin uudelleenkäyttöön. Tahrat, jotka eivät ole lähteneet pesussa, eivät kierrätyspilotissa haittaa, mutta pesemättömiltä vaikuttavat tekstiilit joudutaan lajittelussa laittamaan uudelleenkuidutukseen kelpaamattomina suoraan sekajätteeseen.


Tekstiilikeräykseen osallistuessa kannattaa ottaa huomioon, että jos lahjoituserässä on yksikin likainen, kostea, haiseva, homeinen tai tekstiilituholaisia sisältävä tekstiili, ovat muutkin siihen kosketuksissa olevat tekstiilit altistuneet pilaantumiselle. Koko erä, esimerkiksi koko jätesäkillinen, on siksi laitettava sekajätteeseen. Siksikin tällaisia tekstiilejä ei kannata kuljettaa tekstiilikeräykseen.


EU:n jätedirektiivi velvoittaa jäsenmaita järjestämään tekstiilien erilliskeräyksen vuodesta 2025 lähtien. Erilliskerättyä jätettä ei saa polttaa, vaan materiaali on hyödynnettävä kierrättäen. Poistotekstiilin kierrätyspilotti luo perustuksia Suomen uuden jätelain mukaiselle tekstiilijätteen keräykselle ja kierrätykselle, joka on tarkoitus käynnistää vuonna 2023.

- Heli / Nextiili

Samasta aiheesta myös: Loppuunkuluneesta kierrätyskuiduksi Nextiili lajittelee tuhansia tekstiilikiloja jatkojalostukseen

 

Poistotekstiilikeräykseen sopivat:

  • kuivat ja puhtaat, käyttökelvottomat vaatteet sekä kodintekstiilit (kuten paidat, housut, hameet ja takit sekä lakanat, pyyhkeet ja pöytäliinat)

Pakkaa tekstiilit muovipussiin ja sulje tiiviisti.


Poistotekstiilikeräykseen eivät sovi:

  • matot, kengät, laukut, vyöt, alusvaatteet, sukat, sukkahousut, uima-asut

  • tyynyt, peitot, tai pehmoeläimet tai muut pehmustetut/pehmusteet

  • kosteat, homeiset, tekstiilituholaisia sisältävät tai vahvasti haisevat tekstiilit (pilaavat helposti myös muun käyttökelpoisen tekstiilin keräyksen aikana)

Näistä hyväkuntoiset lajitellaan uudelleenkäyttöön ja huonokuntoiset sekajätteeseen.

 
Termejä

Poistotekstiili: Omistajalleen tarpeeton ja käytöstään poistama tekstiili (tekstiilituote tai tekstiilijäte)

Uudelleenkäyttö: Tuote tai sen osa käytetään uudelleen samaan tarkoitukseen kuin mihin se on alun perin suunniteltu – tekstiileissä myös tuotteen tai tuotteen osan käyttäminen uuden tuotteen osana

Kierrätys: Mekaanista, kemiallista tai termistä käsittelyä, jossa jätteestä valmistetaan uusien tuotteiden raaka-ainetta

Kiertotalous: Talousmalli, jossa käytössä olevien tuotteiden ja materiaalien arvoa hyödynnetään mahdollisimman pitkään ja kulutus perustuu omistamisen sijaan palveluiden käyttämiseen ja materiaalin uudelleenkäyttöön. Tavoitteena on tuotteen tai materiaalin mahdollisimman pitkä elinkaari, jätteen ja hukan välttäminen sekä luonnonvarojen säästäminen.

 
Lähteitä ja lisää aiheesta

Telaketju – tekstiilin kierrätystä edistävä yhteistyöverkosto: telaketju.fi

Tekstiilivirrat Suomessa 2019, Suomen tekstiilivirtaselvitys 2021, tiivistelmä: https://telaketju.turkuamk.fi/uutiset/tekstiilien-kulutus-suomessa-tasaista

Poistotekstiilin jalostuslaitos, Lounais-Suomen Jätehuolto: poistotekstiili.lsjh.fi

Pirkanmaan Jätehuolto:

https://pjhoy.fi/jatelaitokset-ottavat-yhdessa-kuluttajapoistotekstiilit-haltuun-kerays-laajenee-kuluvan-vuoden-aikana

Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki