Tekstiilituholaisia voi torjua itse – avainasemassa siisteys ja materiaalien huolto

Tekstiilituholaiset ovat ikäviä kotieläimiä, vaikkakin yleensä vain muutaman millimetrin mittaisia ja ihmiselle vaarattomia hyönteisiä. Tekstiilituholaiset voivat levitä ja lisääntyä tekstiileissä ja yhteisnimityksensä mukaisesti turmelevat tekstiilikuituja. Syypää on useimmiten tekstiiliä ravinnokseen käyttävä tekstiilituholaistoukka.


Eniten tekstiilituholaisten mieleen ovat luonnonkuidut, joten ne tuhoavat erityisesti villaa, puuvillaa ja silkkiä sisältäviä vaatteita. Muutkin kuidut kärsivät tuholaisen liikkumisesta ja asumisesta tekstiileissä.


Aikuisen kuoriaisen tai muun hyönteisen huomaamisen lisäksi nämä ei-toivotut pieneläimet voi havaita vaatteissa tai muissa tekstiileissä olevista rei’istä, toukista tai toukkien jättämistä kotelokuorista, putkimaisista rakennelmista, ulosteesta tai munista. Tekstiilejä tärvelevät toukat pysyttelevät tekstiileissä, kun taas aikuisia yksilöitä voi löytää kotoa lentelemästä tai ryömimästä tekstiilien lähistöllä.


Tekstiilituholaiset viihtyvät pimeissä ja suojaisissa paikoissa, kuten niille sopivaa ravintoa sisältävien varastotilojen materiaaleissa, raoissa ja rakenteissa. Niitä liikkuu muuallakin asuintiloissa, välipohjissa, putkien läpivienneissä ja muissa talon rakenteissa, joiden kautta ne voivat siirtyä myös asunnosta toiseen.


Turkiskuoriaisen toukka ja sen kotelo
Turkiskuoriaisen toukka ja sen kotelo

Suomessa yleisimpiä tekstiilituholaisia ovat koit ja kuoriaiset: erityisesti vaate- ja turkiskoi sekä turkiskuoriaiset (vyöturkis-, pilkkuturkis- ja ruskoturkiskuoriainen), vyöihrakuoriainen ja museokuoriainen.


Tekstiilituholaisiksi saatetaan kokea myös luteet, sokeri- ja paperitoukat tai kirjaskorpionit. Nämä eivät kuitenkaan tuntuvasti turmele tekstiilejä, vaikka niissä voivat liikkuakin.


Tekstiilituholaisten kotiutumista voi ehkäistä ennalta pitämällä kodin tekstiilit ja niiden ympäristön puhtaana ja tuuletettuina sekä tarkastamalla ja puhdistamalla kotiin tulevat tekstiilit. Myös kotoa löytyvien tekstiilituholaisten torjunnasta voi useimmiten huolehtia itse.


Tarkasta ja puhdista tekstiilit ennen käyttöä

Second hand -vaatteita tai muita käytettyjä tekstiilejä hankkiessa on hyvä olla tarkkana, mutta ostokset pystyy hyvin tarkastamaan itse eikä tuholaisia tarvitse pelätä.


Tärkeintä on aina ostaessa tai ennen kotiin vientiä tarkastaa tekstiilin kunto ja kotona puhdistaa tekstiili. Jos pesu ei jostakin syystä onnistu, kannattaa kaikki käytettyinä hankitut tekstiilit ainakin ravistella ulkona, harjata molemmin puolin ja saumoja myöten ja tuulettaa tekstiilituholaisten varalta. Tekstiilien tilanne on syytä tutkia ajoittain myös kotona. Erityishuomiota kaipaavat luonnonmateriaalia olevat tekstiilit.


Tarkastaessa pitää avata tekstiili taitoksistaan ja katsoa materiaali saumoja ja kauluksia myöten läpi, näkyykö niissä reikiä tai tekstiiliin kuulumatonta roskan kaltaista, joka voisi olla seitti-, kotelo- tai toukannahkajäämiä, munia tai toukkia. Tuholaisen merkkejä sisältävät löydöt tulee välittömästi erottaa muista tekstiileistä, ja kaikki mahdollisesti tuholaistartunnan saaneet kannattaa käsitellä tuholaisten poistamiseksi. Näin toimimme Nextiilissä, jossa tarkastamme myymäläämme menevät tuotteet vähintään kahdesti: sekä tuotteiden tultua että viedessämme niitä myymälään.


Samanlainen tarkastus on tärkeää tehdä myös kotoa muualle kuin sekajätteeseen lähdössä oleville tekstiileille, jotta ne eivät huomaamattakaan siirrä tuholaisia eteenpäin. Esimerkiksi puhtainakin varastotiloissa säilytetyistä tekstiileistä voi paljastua perillä ikävä yllätys. Jos tekstiilejä on varastoitu pitkään, ne on hyvä myös pestä mahdollisen tunkkaisuuden vuoksi. Nextiilissä vahva toivomuksemme on, että kaikki tuotavat tarkastetaan ja tarvittaessa pestään ennen lahjoitukseksi kuljetusta. Tekstiilituholaisten käyttämien tekstiilien tuonti aiheuttaa ikävyyksien lisäksi turhaa työtä, sillä koko erä on tuholaisten takia ohjattava jätteeksi.


Sekä uusina että käytettyinä ostetut vaatteet on aina suositeltavaa pestä ennen käyttöä tai säilytykseen laittoa. Käytetyt tekstiilit on hyvä pestä mahdollisimman kuumassa vedessä, mielellään hyönteisiin tehoavassa 60 asteessa, jos se vain soveltuu tekstiilille. Kannattaa kuitenkin ensin harkita, kuinka korkean lämpötilan tekstiili sietää ja olisiko se parasta pestä pesukoneen sijasta käsin.


Yleisesti ottaen tekstiilituholaisia voi häätää myös esimerkiksi saunottamalla tekstiilejä väljästi vähintään 80 asteessa muutaman tunnin ajan tai pitämällä niitä yli 25 asteen pakkasessa reilun viikon. Käsittelyn tarve kannattaa tarkentaa tuholaislajin ja käsiteltävän materiaalin kestämisen mukaan.


Torjuntaan yksinkertaisin kodinhoitokeinoin

Tekstiilituholaisten ilmaantuminen ei suoraan kerro kodin siisteydestä, mutta epäsiisti ympäristö on niille siistiä huomattavasti suotuisampi elinympäristö. Tuholaisten ennaltaehkäisyyn kuuluu tilojen säännöllinen imurointi, pölyjen poisto ja tuulettaminen sekä tekstiilien peseminen ja tuuletus.


Vaatteita ei pidä säilyttää pitkään likaisina tai lattialla. Tekstiilit tulee aina varastoida puhtaina, ja myös tekstiilien pitopaikat kannattaa pitää puhtaina: imuroida ja pyyhkiä vaatekaapit ja -komerot nurkkia myöten.


Ilmatiiviit kannelliset muovilaatikot suojaavat vaatteita, kankaita ja lankoja. Vaatteiden kausisäilytyksessä voi käyttää pölynimurilla ilmattomiksi imaistavia muovisia tyhjiöpusseja. Oikein käytettyinä ne suojaavat sisällön tuholaisilta. Varastossa olevia luonnonmateriaalisia tekstiilejä ja lankoja kannattaa tuulettaa ajoittain ulkona, varsinkin kovilla pakkasilla. Tekstiilituholaiset ovat yleensä pakkas- ja valonarkoja.


Kosteat tilat kuten kylpyhuone, keittiö ja kodinhoitohuone kannattaa pitää mahdollisimman kuivina tuulettamalla hyvin. Kosteutta voi alentaa huolehtimalla riittävästä ilmanvaihdosta ja lämpötilasta. Viemärit ja vesilukot sekä kaikki ravintolähteitä sisältävät tilat on syytä siivota säännöllisesti.


Lintujen pesät ovat tekstiilituholaisille niin otollisia paikkoja, että pesät kannattaa siivota tyhjinä ja pitää välimatkan päässä kodista ja sen rakenteista. Linnut voivat tehdä pesän vaikka välikatolle, jolloin vintillä säilytettävät vaatteet ovat vaarassa joutua tuholaistoukkien ravinnoksi.


Kannattaa siis pitää huolta, että tekstiilituholaisille ei jää pimeää, rauhallista ja ravintorikasta paikkaa elämiseen ja lisääntymiseen. Laventeli, punasetripuu tai voimakkaat tuoksut, kuten rosmariini, neilikka tai eteeriset öljyt saattavat karkottaa osan aikuisista, mutta eivät kaikkia eivätkä esimerkiksi koin muita kehitysasteita.


Tekstiilit ja tilat voi tarvittaessa käsitellä niille soveltuvalla ja niissä olevaan tuholaislajiin tehoavalla torjunta-aineella, esimerkiksi torjuntasumutteella. Haisevat koipallot naftaliineineen ovat jääneet pois käytöstä naftaliinin myrkyllisyyden ja kuluttajamyyntikiellon vuoksi.


Jos tuholaisten torjunta on vaikeaa eikä tunnu onnistuvan, on suositeltavaa käyttää tuholaistorjunta-ammattilaisten apua. Taloyhtiöissä haitaksi olevasta tuholaistilanteesta tulee aina ottaa yhteyttä isännöitsijään.


- Heli / Nextiili



Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki